Kansainvälinen osaaminen Suomen voimavarana – osaammeko tunnistaa, houkutella, arvostaa ja pitää?

Lokakuussa Finlandia-talolla järjestetty Talent Boost Summit 2026 sai minut pohtimaan kysymystä, joka on seurannut minua vuosikymmenten kansainvälisen työuran ajan: miten hyvin Suomessa tunnistetaan ja hyödynnetään maailmalla hankittua osaamista? Suomessa keskustelu kansainvälisestä osaamisesta keskittyy usein ulkomailta rekrytoitaviin asiantuntijoihin. Entä maailmalta palaavat suomalaiset, joiden osaaminen ja ammatillinen identiteetti ovat rakentuneet ja monipuolistuneet vuosikymmenten aikana ulkomailla?

Harkitsin paluuta Suomen työelämään parikymmentä vuotta sitten. Työvoimatoimistossa huomasin, ettei Suomessa hankittua monipuolista terveydenhuoltoalan koulutustani, kotimaista ja kansainvälistä työkokemustani eikä kansainvälistä maisteritason johtamiskoulutustani osattu nähdä toisiaan täydentävänä kokonaisuutena. Olin ajatellut niiden olevan huomattava voimavara myös synnyinmaassani. Kokemus oli lannistava – jatkoin kansainvälistä työtäni.

Työterveyslaitoksen vuonna 2025 julkaisema tutkimus Korkeakoulutetut paluumuuttajat työmarkkinoilla osoitti, etteivät kansainvälisen kokemuksen hyödyt jakaudu tasaisesti. Korkeakoulutettujen paluumuuttajamiesten ansiot olivat vertailuväestöä korkeammat, mutta naisilla vastaavaa etua ei havaittu. Lähes viidennes paluumuuttajanaisista oli työelämän ulkopuolella.

Tutkimuksessa vain pieni osa oli asunut ulkomailla yli kymmenen vuotta. Miten siis työmarkkinoille sijoittuvat ne suomalaiset, joiden lähes koko työura on rakentunut kansainvälisessä ympäristössä?

Kansainvälisen osaamisen tunnistamisessa ei ole kyse vain tutkinnoista tai kielitaidosta. Kyse on myös työnantajien valmiudesta kohdata erilaisia ajattelutapoja, kokemuksia ja toimintakulttuureja.

Tämä koskee myös suomalaisia paluumuuttajia. Pitkään ulkomailla työskennellyt suomalainen voi puhua samaa kieltä ja tuntea synnyinmaansa, mutta hänen tapansa tehdä työtä, johtaa, ratkaista ongelmia ja kyseenalaistaa totuttuja käytäntöjä ovat voineet muuttua. Kansainvälinen kokemus voidaan nähdä mahdollisuutena ja lisäarvona – mutta ehkä myös uhkana tutulle järjestykselle.

Voiko rekrytoijan varovaisuuden taustalla olla epävarmuutta siitä, miten erilainen osaaja sopeutuu työyhteisöön? Pelätäänkö hänen haastavan vakiintuneita rooleja tai tuovan mukanaan liikaa muutoksia? Muutosvastarinta voi olla tiedostettua tai tiedostamatonta.

Vuosikymmenten kokemukseni monikulttuuristen tiimien johtamisesta on opettanut, ettei erilaisuus yksin takaa onnistumista. Tarvitaan avointa johtamista, luottamusta ja keskinäistä oppimista. Mutta juuri erilaisissa kokemuksissa ja näkökulmissa voi piillä organisaation uudistumisen mahdollisuus.

Samat kysymykset koskevat Suomeen muuttavia kansainvälisiä asiantuntijoita. Työ- ja elinkeinoministeriön vuoden 2024 tutkimus osoitti, että Suomeen muuttaneiden työllisyydessä ja ansiotuloissa on huomattavia eroja maahantulon syyn mukaan. E2 Tutkimuksen vuoden 2025 selvityksessä nousivat esiin myös korkeakoulutettujen maahanmuuttajanaisten työllistymisen esteet.

Olen kuluneen vuoden aikana mentoroinut suomalaisia ja kansainvälisiä osaajia sekä Suomessa maisteritutkintoa suorittavia kansainvälisiä opiskelijoita. Olen nähnyt heidän osaamistaan, sitkeyttään ja haluaan rakentaa tulevaisuuttaan Suomessa – osallistua, sitoutua ja kuulua yhteisöön. Samalla olen huomannut, miten paljon voimavaroja työnhaku, verkostojen rakentaminen, suomalaisen työelämän toimintatapojen ja kulttuurin ymmärtäminen ja joukkoon kuuluminen vaativat kielen opiskelun lisäksi.

Kaiken tämän keskellä meidän pitäisi kysyä myös, kuinka valmiita suomalaiset työyhteisöt ovat muuttumaan erilaisuutta kohdatessaan? Odotammeko vain kansainvälisen osaajan sopeutuvan vai olemmeko itsekin valmiita oppimaan hänen kokemuksestaan ja toivottamaan kansainvälisen osaajan joukkoomme, olkoon hän sitten suomalainen paluumuuttaja tai muu kansainvälinen osaaja?

Työllistyminen on tärkeää, mutta se ei yksin ratkaise, haluaako paluumuuttaja tai kansainvälinen osaaja jäädä Suomeen. Tarvitaan mahdollisuuksia tulla kuulluksi ja nähdyksi, kokea olevansa arvostettu osa työyhteisöä, kehittyä ja edetä urallaan. Myös perheen arki ja sosiaaliset verkostot vaikuttavat ratkaisevasti päätökseen jäädä.

Synnyinmaahan palaaminen ei automaattisesti merkitse paluuta tuttuun työelämään tai valmiiseen yhteisöön. Pitkän ulkomailla vietetyn ajan jälkeen sekä ihminen itse että synnyinmaa ovat muuttuneet ja oman paikan löytäminen sekä työ- että yksityiselämässä voi olla vaikeaa.

Kuulumisen tunne rakentuu vähitellen kohtaamisissa, luottamuksessa ja yhteisessä tekemisessä. Sitä ei voi synnyttää yksin rekrytointipäätöksellä. Sen rakentumista on tuettava myös työyhteisön arjessa ja yhteiskunnassa.

Talent Boost Summitissa Inka Mero puhui avajaispuheessaan Suomen uudistumisen tarpeesta ja esitteli yhdessä Tero Ojanperän kanssa kirjoittamaansa Radikaalit ratkaisut -kirjaa. Keskustelu Suomen kilpailukyvystä herättää kysymyksen: osaammeko hyödyntää jo olemassa olevaa kansainvälistä osaamista?

Suomi-Seura nosti lokakuussa 2026 paluumuuttajien työnhaun ja ulkomaisten tutkintojen tunnustamisen osaksi tulevan hallituskauden tavoitteitaan. Järjestö esittää palvelupolkua, joka yhdistäisi työnhaun, viranomaisasioinnin ja perheen asettautumisen Suomeen. Aloite on tärkeä. Rinnalle tarvitaan työnantajien rohkeutta, uteliaisuutta ja valmiutta tarkastella rekrytointikäytäntöjä uudesta näkökulmasta.

Kansainvälinen osaaminen ei ole vain työvoimapoliittinen kysymys. Se on myös johtamisen, organisaatiokulttuurin ja yhteiskunnallisen uudistumiskyvyn kysymys.

Suomen ei tarvitse vain houkutella osaamista maailmalta. Sen on myös osattava tunnistaa, arvostaa ja pitää se – riippumatta siitä, onko osaaja syntynyt Suomessa vai tullut tänne muualta.

Suomalainen humanitaarisen työn ja kansainvälisen johtajuuden asiantuntija, joka on työskennellyt lähes neljä vuosikymmentä Afrikassa, Aasiassa, Euroopassa ja Lähi-idässä. Hän on johtanut humanitaarisia operaatioita, projekteja, organisaatiomuutoksia ja monikulttuurisia tiimejä maa- ja aluetoimistotasolla sekä toiminut vuosikymmenien ajan vanhempana asiantuntijana ja neuvonantajana kansainvälisissä humanitaarisissa organisaatioissa.