Paluumuuton kerrokset on jäsenemme kirjoittama 12-osainen blogisarja, joka avaa kotiinpaluun näkyviä ja näkymättömiä tunteita, oivalluksia ja sisäisiä muutoksia kirjoittajan omakohtaisesti kokemana. Kirjoitukset tarjoavat samaistuttavaa vertaistukea, lohtua, rohkaisua ja ajatuksia herättäviä näkökulmia kaikille, jotka ovat muuttaneet, palanneet – tai vasta pohtivat muutosta mielessään. Ne tarjoavat tilan löytää omat kerroksensa elämän muutoksissa. Tervetuloa kulkemaan rinnalla, oivaltamaan hiljaa ja löytämään omat kerrokset eri vaiheissa – lempeästi ja rehellisesti.
Voit lukea blogisarjan aikaisemmat osat täältä.
Vapaus valita oma suunta on suuri lahja. Mutta mitä tapahtuu, kun vapauden rinnalle nousee edelleen tarve osallistua, vaikuttaa ja tuntea kuuluvansa johonkin?
Vapaus – mutta mihin?
Olen viime aikoina huomannut, ettei kysymys ole enää vain siitä, missä haluan asua tai mihin tunnen kuuluvani. Yhä tärkeämmäksi on noussut kysymys siitä, millaista elämää haluan rakentaa juuri nyt. Haluaisin käyttää vuosikymmenten aikana kertynyttä elämänkokemustani ja osaamistani tavalla, joka olisi merkityksellinen sekä muille että itselleni – ja samalla oppia uutta yhdessä muiden kanssa.
Pitkän työuran jälkeen elämässäni on uudenlaista vapautta. Voin suunnitella päiväni omien tarpeitteni mukaan, osallistua vapaaehtoistyöhön, viettää aikaa läheisteni kanssa, matkustaa ja huolehtia hyvinvoinnistani. Olen tästä kaikesta kiitollinen. Silti huomaan kaipaavani myös sellaista tekemistä, joka haastaa ajattelemaan ja antaa elämälle edelleen syvempää merkitystä.
Olen tottunut työssäni visioimaan, tekemään päätöksiä ja rakentamaan uutta jatkuvan muutoksen keskellä. Kansainvälinen työ on vaatinut luovuutta, yhteistyötä ja ongelmanratkaisukykyä. Aktiivinen työura on päättynyt, mutta uteliaisuus ihmisiä ja maailmaa kohtaan sekä halu oppia ja rakentaa yhdessä uutta ovat edelleen osa minua. Innostun yhä, kun keskustelu avaa uuden näkökulman tai yhteisestä ajatuksesta alkaa syntyä jotakin konkreettista.
En kaipaa takaisin työelämän jatkuvaa vastuuta ja painetta. Haluan kuitenkin valita, mihin aikani ja voimavarani suuntaan tässä elämänvaiheessa niin, että antaminen, saaminen ja yhdessä oppiminen olisivat tasapainossa.
Kohtaamisista syntyy merkitystä
Kulunut vuosi on osoittanut, ettei merkityksellisyys edellytä suuria suunnitelmia tai uusia tehtävänimikkeitä. Mentorointi ja coaching Suomessa ovat tarjonneet antoisia kohtaamisia. Olen saanut jakaa kokemustani, mutta yhtä tärkeää on ollut oppia yhdessä. Jokainen ihminen tuo keskusteluun oman maailmansa.
Myös tämän blogisarjan kirjoittaminen on ollut minulle tärkeä sisäinen matka juuri nyt. Se on auttanut pysähtymään, jäsentämään kokemuksia ja katsomaan muutosta uudesta suunnasta. Lukijoiden kommentit ja keskustelut ovat tuoneet pohdintoihini uusia kerroksia.
Erityisen inspiroiviksi olen kokenut kansainväliset seminaarit ja kohtaamiset eri taustoista tulevien osaajien kanssa. Niissä tunnistan jotakin tuttua: avoimen ajatustenvaihdon, erilaisista kokemuksista syntyvän luovuuden ja yhteisen halun ymmärtää nopeasti muuttuvaa maailmaamme. Olen aiemmin kirjoittanut kaipaavani kansainvälisiä verkostoja, joissa voisin tuntea kuuluvani joukkoon. Nyt olen alkanut löytää niitä myös Suomesta. Tällaisissa ympäristöissä tunnen usein olevani kuin kotonani.
Mitä haluan luoda seuraavaksi?
Olen alkanut tunnistaa aiempaa selvemmin, millaisissa yhteisöissä ja keskusteluissa haluaisin olla mukana. Kansainvälisen taustan omaavien ihmisten kohtaaminen, kirjoittaminen ja mahdollisuus jatkaa oppimista kiinnostavat minua. En vielä tiedä, millaiseksi nämä kiinnostuksen kohteet muotoutuvat, se avautuu aikanaan.
Kirjoittaminen houkuttelee jatkamaan, ehkä myös yhteistyössä muiden samantyyppisiä muutoksen polkuja kulkevien kanssa. Olisi myös kiehtovaa syventyä kysymyksiin, joihin kiireisinä työvuosina ei ollut aikaa. En ole myöskään sulkenut pois mahdollisuutta jatkaa yliopisto-opintojani seuraavalle tasolle. Haluan kuitenkin valita sitoumukseni tarkasti. En etsi tekemistä vain täyttääkseni kalenterini, vaan vastavuoroista yhteistyötä, jossa voimme oppia toisiltamme ja nähdä yhteisen työn tuloksia.
Elämänkokemus ei ole vain muisto menneestä. Se on myös voimavara sille, mitä voimme vielä luoda.
Kuulumisen monet ulottuvuudet
Synnyinmaahan palaaminen ei ole automaattisesti merkinnyt minulle kotiin tulemisen tunnetta. Olen muuttunut vuosikymmenten aikana, mutta niin on muuttunut myös Suomi. Kannamme mukanamme paikkoja, kokemuksia ja ihmisiä, jotka ovat jättäneet meihin jälkensä. En tiedä, missä tulevaisuudessa asun tai löydänkö koskaan yhtä paikkaa maailmassa, johon tuntisin kuuluvani syvimmin. Olen kuitenkin alkanut hyväksyä tämän epätietoisuuden. Varsinainen kotini, turvapaikkani, kulkee kuitenkin sydämessäni.
Työni on opettanut minulle myös sen, ettei läheskään kaikilla ole mahdollisuutta valita asuinmaataan tai palata synnyinmaahansa. Olen kiitollinen siitä, että minulla ainakin toistaiseksi on tämä valinnanvapaus. Kuuluminen ei ehkä olekaan vain paikka kartalla. Se voi löytyä ihmisistä, yhteisistä arvoista ja tekemisestä, jossa voimme olla aidosti oma itsemme.
Paluumuutto ei ole antanut kaikkia odottamiani vastauksia. Se on kuitenkin auttanut tunnistamaan, mikä tässä elämänvaiheessa tuntuu tärkeältä: aikaa läheisille ja arjen ilolle, mutta myös mahdollisuuksia oppia, osallistua ja luoda jotakin uutta. Tiedän entistä paremmin, millaisissa ympäristöissä innostun: siellä, missä erilaiset kokemukset kohtaavat ja ajatukset haastavat toisiaan.
Ehkä seuraavaa suuntaa ei tarvitsekaan nähdä vielä valmiina. Minulle riittää nyt se, että tunnistan entistä selvemmin, mikä minua kutsuu kulkemaan sitä kohti.
Kirjoittaja:
Seija Tyrninoksa on suomalainen humanitaarisen työn ja kansainvälisen johtajuuden asiantuntija, joka on työskennellyt lähes neljä vuosikymmentä Afrikassa, Aasiassa, Euroopassa ja Lähi-idässä. Hän on johtanut humanitaarisia operaatioita, projekteja, organisaatiomuutoksia ja monikulttuurisia tiimejä sekä toiminut vanhempana asiantuntijana ja neuvonantajana kansainvälisissä humanitaarisissa organisaatioissa. Seija palasi Suomeen perhesyistä kesällä 2025 – yllättäen ja suunnittelematta – ja paluu käynnisti syvän sisäisen muutosprosessin, jota hän kuvaa blogisarjassaan.
Blogisarjan viimeinen osa julkaistaan joulukuussa 2026.
