Eurooppalainen digitaalinen identiteettilompakko tarjoaa pian turvallisen ja yhtenäisen tavan asioida digitaalisesti Suomessa ja Euroopassa. Kyseessä on älypuhelinsovellus, jota voivat käyttää Suomen kansalaiset asuinpaikasta riippumatta ja Suomessa pysyvästi oleskelevat ulkomaalaiset.
Eurooppalainen digitaalinen identiteettilompakko kehitetään osana Euroopan unionin uudistuneen eIDAS-asetuksen (2024) täytäntöönpanoa. Lompakkosovellus tulee toimimaan vahvan tunnistautumisen välineenä koko EU:n alueella. Sen kautta käyttäjä voi myös esimerkiksi allekirjoittaa sähköisesti ja hyödyntää erilaisia todistuksia digitaalisessa ja paikan päällä tapahtuvassa asioinnissa.
Lompakot ovat EU:n yhteinen tapa tehdä asioinnista Euroopan sisämarkkinalla luotettavaa ja sujuvaa. Kukin EU-jäsenvaltio kehittää ja tuottaa oman digitaalisen lompakkonsa. Suomessa Digi- ja väestötietovirasto (DVV) toteuttaa suomalaisten käyttöön digitaalisen identiteettilompakon. Se tulee olemaan jokaisen kansalaisen perussovellus, jota käytetään älypuhelimella.
Suomi-Seura on seurannut digitaalisen lompakon kehitystyötä aktiivisesti muun muassa osallistumalla hankkeen työpajoihin ja vastaamalla lausuntopyyntöihin. Olemme tuoneet esiin ulkosuomalaisten näkökulmaa ja korostaneet tarvetta digitaalisen identiteettilompakon sujuvaan käyttöönottoon myös ulkomailla asuville kansalaisille.
Vahva tunnistautuminen, sähköinen allekirjoitus ja digitaalinen henkilöllisyystodistus
Ensimmäisessä vaiheessa eurooppalaista digitaalista identiteettilompakkoa voi käyttää ainakin vahvan sähköisen tunnistautumisen välineenä viranomaisasioinnissa ja sillä voi allekirjoittaa sähköisesti.
Sähköisessä tunnistautumisessa lompakko tulee pankkitunnusten, mobiilivarmenteen ja kansalaisvarmenteen rinnalle yhdeksi vahvan tunnistautumisen keinoksi. Viranomaispalveluihin tunnistauduttaessa lompakko tulee toimimaan samalla tavalla kaikissa EU-maissa.
Sähköisessä tunnistautumisessa lompakko tulee pankkitunnusten, mobiilivarmenteen ja kansalaisvarmenteen rinnalle yhdeksi vahvan tunnistautumisen keinoksi.
Lähitulevaisuudessa ulkosuomalaiset voivat saada eurooppalaisen digitaalisen identiteettilompakon käyttöönsä asuinpaikasta riippumatta, eli myös silloin, kun asuinpaikka on Euroopan ulkopuolella. Siinä missä vahva digitaalinen tunnistautuminen pankkitunnusten avulla on pääasiassa (joitain poikkeuksia lukuun ottamatta) mahdollista vain EU/ETA-alueella asuville, eurooppalainen digitaalinen identiteetti liittyy kansalaisuuteen ja Suomen kehittämän version voi saada tietyin edellytyksin käyttöönsä kaikki ulkomailla asuvat Suomen kansalaiset asuinpaikasta riippumatta.
Lisäksi ensimmäisessä vaiheessa on tarkoitus ottaa käyttöön digitaalinen henkilöllisyystodistus. Lompakossa käytettäväksi tuleva kuvallinen henkilöllisyystodistus kehitetään yhteistyössä DVV:n ja Poliisihallituksen kanssa, varsinaisen digitaalisen henkilöllisyystodistuksen myöntää käyttäjälle Poliisi.
Uusia toiminnallisuuksia lisätään vähitellen
Lähivuosina lompakkoon on tarkoitus tuoda mobiiliajokortti. Tulevaisuudessa lompakko kokoaa yhteen kaikki viralliset todistukset ja sillä voi todistaa paitsi henkilöllisyytensä ja ikänsä, myös ajo-oikeutensa, opintotodistuksensa, ammattipätevyytensä, sosiaaliturvaan kuulumisen ja tunnistautua turvallisesti paitsi viranomaisten myös yksityisen sektorin palveluihin.
Mihin lompakkosovellusta ei voi käyttää?
Digitaalista identiteettiä ei voi käyttää matkustusasiakirjana. Matkustamiseen tullaan tarvitsemaan edelleen voimassa oleva passi tai henkilökortti. Identiteettilompakko ei myöskään voi käyttää maksamiseen.
Käyttäjä hallitsee omia tietojaan
Eurooppalaisen digitaalisen identiteettilompakon toiminnallisuudet tulevat olemaan täysin käyttäjän hallinnassa älylaitteella toimivassa sovelluksessa. Lompakon käyttäjä päättää itse, mitä tietoja haluaa viedä lompakkoonsa. Vain käyttäjä itse näkee tuomansa tiedot ja päättää, mitä tietoja jakaa ja kenelle. Näin lompakko parantaa kansalaisen yksityisyyden suojaa.
Lompakkosovellusta voi käyttää sekä digitaalisessa että henkilökohtaisessa asioinnissa. Kun henkilö haluaa todistaa olevansa täysi-ikäinen esittämällä fyysisen asiakirjan, kuten henkilökortin tai passin, hän näyttää samalla itsestään myös muita tietoja, kuten koko nimen ja tarkan syntymäajan, jotka eivät ole asioinnin kannalta tärkeitä. Digitaalista lompakkosovellusta käyttämällä henkilö voi näyttää ainoastaan kulloinkin tarvittavan tiedon. Yksityisyyden suojan lisäksi myös huijatuksi tulemisen riski pienenee samalla kun omien tietojen hallittavuus paranee.
Digitaalisen identiteettilompakon aikataulu ja käyttöönotto
Käyttöönoton aikataulu
Teknistä digitaalista lompakkoratkaisua on valmisteltu jo vuosia. Odotettavissa on, että Euroopan komissio tulee vielä tarkentamaan arkkitehtuurin korkean tason vaatimuksia. Kansallisella tasolla digitaalista identiteettilompakkoa koskevan uuden lain ennakoidaan astuvan voimaan syksyllä (2026).
Tämänhetkisen tiedon valossa eurooppalainen digitaalinen identiteettilompakkosovellus on tulossa saataville vuoden 2026 loppuun mennessä, todennäköisesti joulukuussa. Tavoitteena on, että kaikki Suomen kansalaiset asuinpaikasta riippumatta voivat ottaa lompakkosovelluksen käyttöön silloin, tai mahdollisimman pian tämän jälkeen, mukaan lukien Euroopan ulkopuolella asuvat suomalaiset. Valtion rajat ylittävä sovelluksen käyttöönotto tarkentuu vielä.
Digitaalisen identiteetin käyttöönotto
Lompakkosovellus tulee olemaan maksuton. Sen voi ladata mobiililaitteelle (älypuhelimeen tai tabletille) Applen ja Googlen sovelluskaupoista julkaisun jälkeen (mahdollisesti joulukuussa 2026). Tarkemmat ohjeet käyttöönotosta julkaistaan myöhemmin. Käyttöönoton edellytyksenä on todennäköisesti ainakin voimassa oleva virallinen Suomen henkilöllisyystodistus, kuten henkilökortti ja sen kansalaisvarmenteen aktivointi, tai passi ja pankkitunnukset.
Eurooppalaisen digitaalisen identiteetin käyttöönotto on täysin vapaaehtoista. Asiointi on jatkossakin mahdollista paperisia lomakkeita ja todistuksia käyttäen. Digitaalinen identiteettilompakko ei siis korvaa olemassa olevia fyysisiä asiakirjoja, vaan tulee niiden rinnalle turvallisena digitaalisena vaihtoehtona.
Voit halutessasi seurata hankkeen etenemistä Digi- ja väestötietoviraston sivuilta.