Ateenan suomalaiset ja ystävät on aktiivinen suomalainen yhdistys Kreikassa. Se tuo yhteen Ateenassa asuvia suomalaisia, vasta maahan muuttaneita sekä suomalaisesta kulttuurista kiinnostuneita kreikkalaisia. Toiminnan ytimessä ovat kohtaamiset kulttuuritapahtumien, hyväntekeväisyyden, juhlien ja yhdessä tekemisen merkeissä.
Yhdistys järjestää monipuolista toimintaa: retkiä, kulttuurivierailuja, kirjailijatapaamisia, konsertteja, kirjakahveja, juhlia ja hyväntekeväisyystapahtumia.
Toiminnan tärkein tavoite ei kuitenkaan ole tapahtumien määrä, vaan mahdollisuus tavata muita ihmisiä, puhua suomea ja tuntea kuuluvansa yhteisöön. Toimintaan on helppo tulla mukaan myös silloin, kun ei vielä tunne ketään.
Suomalaiset perinteet elävät Ateenassa
Suomalaiset juhlapäivät ja perinteet ovat tärkeä osa yhdistyksen toimintaa. Sekä vappuna, juhannuksena että jouluna kokoonnutaan yhteen.

Yhteiset juhlat ylläpitävät yhteyttä Suomeen ja tuttuihin perinteisiin. Kreikassa ne saavat samalla oman paikallisen luonteensa, kun suomalaiset ja kreikkalaiset tavat sekoittuvat.
Kulttuuri yhdistää suomalaisia ja kreikkalaisia
Kulttuurilla on näkyvä rooli yhdistyksen toiminnassa. Jäsenet ovat kokoontuneet tutustumaan Ateenan ja sen ympäristön museoihin, historiallisiin kohteisiin, näyttelyihin ja konserttitarjontaan.
Yhteiset kulttuurielämykset tarjoavat mahdollisuuden oppia uutta ja tutustua sekä suomalaiseen että kreikkalaiseen kulttuuriin. Samalla yhdistys tekee suomalaista kulttuuria tunnetuksi Kreikassa ja rakentaa yhteyksiä paikallisiin toimijoihin.
Yhdessä voidaan saada aikaan hyvää
Ateenan suomalaiset ja ystävät osallistuu aktiivisesti hyväntekeväisyyteen. Yksi vuoden suurimmista yhteisistä ponnistuksista on joulukuussa järjestettävä Friends of Child -hyväntekeväisyysbasaari.

Vuonna 2025 Suomen osastolla oli myytiin jäsenten valmistamia karjalanpiirakoita, joulutorttuja, korvapuusteja, piparkakkuja ja muita suomalaisia herkkuja. Myynnissä oli myös käsitöitä ja suomalaisia tuotteita. Myynnillä kerättiin 1 720 euroa Ateenan vähävaraisten lasten hyväksi. Hyväntekeväisyystoiminta osoittaa konkreettisesti, mitä aktiivinen yhteisö voi saada aikaan.
Ateenan suomalaiset ja ystävät -yhdistys osallistuu Friends of Child– hyväntekeväisyysbasaarissa 5.–6.12.2026.
Ateenan suomalaisyhteisöön on helppo tulla mukaan
Ateenan suomalaiset ja ystävät tarjoaa paikan, jossa voi puhua suomea, vaalia tuttuja perinteitä ja tutustua uusiin ihmisiin. Toiminta voi olla erityisen tärkeää vasta Ateenaan muuttaneille, mutta mukaan ovat yhtä lailla tervetulleita pitkään alueella asuneet suomalaiset ja suomalaisuudesta kiinnostuneet henkilöt.
Yhteisön vahvuus syntyy sen jäsenistä, ystävistä, vapaaehtoisista ja yhteistyökumppaneista. Jokainen voi tuoda toimintaan omia kokemuksiaan, ideoitaan ja osaamistaan.
Ateenan suomalaiset ja ystävät osoittaa, miten ulkosuomalaisyhteisöt auttavat toiminnallaan ylläpitämään maailmalla asuvien suomalaisten yhteyttä Suomeen vahvana. Samalla yhdistys tekee suomalaista kulttuuria tunnetuksi ja rakentaa luontevia yhteyksiä suomalaisten, kreikkalaisten ja muiden Ateenassa asuvien välille.
Ateenan suomalaiset ja ystävät toivottaa mukaan niin uudet kuin vanhat tuttavat. Yhdessä syntyy lämmin, avoin ja aktiivinen yhteisö.
Vuosi Ateenan suomalaisten ja ystävien parissa
Seuraava aikajana antaa kuvan yhteisön monipuolisesta toiminnasta syyskuusta 2025 lokakuuhun 2026:
Syyskuu 2025
Suosittu ruotsin kielen kertauskurssi jatkui.
Lapuan tuomiokirkkoseurakunnan lapsikuoro vieraili Ateenassa.
Lokakuu 2025
Jäsenet osallistuivat Ruotsin kirkon vuosijuhlaan.
Opastettu päiväretki suuntautui Vravronan Artemiin pyhäkön museoon ja Papagiannakos-viinitilalle. Päivään kuuluivat viininmaistelu, gourmetjuustot ja yhteinen lounas merimaisemissa.
Marraskuu 2025
Suomi-Seura ry:n webinaarissa pohdittiin 4. marraskuuta, kuinka ulkosuomalaisyhteisöt voivat rakentaa Suomi-kuvaa maailmalla.
Kirjakahveilla vaihdettiin kirjoja ja suunniteltiin joulubasaarin työnjakoa.
Jäsenet osallistuivat Ruotsin kirkon perinteiseen joulubasaariin.
Joulukuu 2025
Yhteisö osallistui Friends of the Child -järjestön 25. kansainväliseen hyväntekeväisyysbasaariin yhdessä Suomen Ateenan-suurlähetystön kanssa.
Joululauluja laulettiin Pyhän Paavalin kirkossa.
Pikkujouluja vietettiin Taverna Kousoulossa. Ohjelmaan kuuluivat yhteinen ateria, arpajaiset, joulutortut, glögi ja kreikkaa sujuvasti puhunut joulupukki.
Eveliina Talvitien romaanin Pieniä ilkeitä tarinoita kreikankielistä käännöstä juhlistettiin Ateenan Suomen instituutissa. Ilta jatkui suomalaiskreikkalaisen The Rangers -rautalankayhtyeen musiikin tahdissa.
Candlelight-joulukonserttia kuunneltiin Vanhassa parlamenttitalossa.
Tammikuu 2026
Uusi vuosi alkoi 23. tammikuuta perinteisellä vasilopitan leikkauksella TGI Fridaysissa Kolonakissa. Samassa yhteydessä järjestettiin yhdistyksen vuosikokous.
Helmikuu 2026
Palkittu kirjailija Iida Turpeinen tapasi suomalaisia ja kreikkalaisia lukijoita Public Café Syntagmassa. Tapaamisen aiheena oli hänen romaaninsa Elolliset.
Maaliskuu 2026
Naistenpäivää vietettiin discon ja karaoken merkeissä Kallithean Naisten kahvilassa. Kahvila tukee Elpida Manas -yhdistyksen työtä yksinhuoltajaäitien ja väkivaltaa kokeneiden naisten hyväksi. Naistenpäivän tapahtumaan osallistui myös Ateenaan määräaikaistöihin muuttaneita suomalaisia, jotka pääsivät samalla tutustumaan paikalliseen suomalaisyhteisöön.
Yhteisön jäsen ja antiikin taidehistoriaa opiskellut Tuija Säteri opasti ryhmää Piraeuksen arkeologisessa museossa. Museovierailun jälkeen päivä jatkui yhteisellä lounaalla Zean marinassa.
Huhtikuu 2026
Vappua vietettiin Veikun ulkoilualueen puistossa. Juhla pidettiin vapunaattona, sillä vappupäivänä Kreikassa oli yleislakko.
Kesäkuu 2026
Juhannusta juhlittiin 19. kesäkuuta ravintola Edemissä Paleo Falirossa. Ohjelmassa oli yhdessäoloa uusien jäsenten kanssa ja kaksikielinen juhannusvisa palkintoineen. Illan päätti mustikkajuustokakku.
Heinäkuu 2026
Kesän helleaallosta huolimatta yhteisö kokoontui Zappeionin puiston Zappa-kahvilaan. Ilta jatkui Cine Aiglissa järjestetyllä elokuvaesityksellä.
Syyskuu 2026
Jäsenet osallistuivat Ruotsin kirkolla järjestettyyn Göran Sagenin 80-vuotisjuhlaan. Hän oli aiemmin toiminut Pireuksen Merimieskirkon pappina.
Yhteisö vieraili Ateenan nykytaiteen museo EMST:ssä suomalaiskreikkalaisen taiteilijan Pavlos Suflaksen kuratoimassa näyttelyssä. Näyttelyvierailun jälkeen osallistujat jatkoivat yhteiselle kahvihetkelle museokahvilaan.
Lokakuu 2026
Yhteisön jäsenet osallistuivat Deep Purplen konserttiin Telekom Center Athensissa.
Lokakuun ohjelmaan kuului myös Claudio Monteverdin Orfeus-ooppera Stavros Niarchos -säätiön kulttuurikeskuksessa.
Kuluneen vuoden toiminta osoittaa, kuinka paljon aktiivinen suomalaisyhteisö voi saada aikaan talkoohengellä. Tapahtumissa yhdistyvät suomalaiset perinteet, kreikkalainen kulttuuri, yhdessäolo, hyväntekeväisyys ja uusien ihmisten vastaanottaminen.
